Apua atooppiseen ihottumaan vitamiineistä

Kokemuksia vitamiinien vaikutuksesta atooppisen ihottuman hoidossa.

Lapsi oli 5kk ikäinen kun ilmestyivät kuivat kohdat ranteisiin. Lapsi alkoi saamaan tuolloin myös silloin tällöin kaupan korviketta, sekä alettiin maistelemaan soseita. 

Vuodenikäisenä kävimme allergialääkärillä, jossa todettiin "lievä atooppinen ihottuma". Keskustelin ruokavaliosta lääkärin kanssa, mutta koska allergiatestit eivät näyttäneet allergioita olevan ei lääkärin mukaan mitään ruoka-aineita kannattanut alkaa välttelemään. Myöhemmmin lapsella todettiin pähkinäallergia, joka ei tuolloin tuloksissa näkynyt. Minulle neuvottiin kortisonin käyttö, josta ei oikein käytettynä olisi mitään vaaraa...
Kuvassa näkyy Ronjan ihottumat ranteissa lievimmillään.

Lapsen ollessa 2,5v kävimme matkoilla, jossa söimme poikkeuksellisen paljon maitotuotteita ja viljoja. Lapsen ihottumat rehahtivat totaallisesti. Lapsi raapi sentin syvyiset avohaavat molempiin ranteisiinsa, kyynär- ja polvitaipeet kutisivat ja "kolikkoihottumaa" ilmestyi jokapaikkaan. Heräsimme lähes joka yö siihen että lapsi raapi itseään. Jonkin verran auttoi kun laitoin sukat käsiin maalarinteipillä kiinni. Rasvaukset helpottivat hetkeksi. Kortisonia olisi saanut käyttää koko ajan. Viikon kuurin aikana ihottumat paranivat lähes kokonaan, mutta tulivat parin päivän sisään takaisin. Tätä samaa 2015 asti. 

Kokeilimme kaikki kikat mitä keksin ja luin netistä:
-Maito, kananmuna ja gluteiinit pois ruokavaliosta
-Sisäisesti rasvoja (avokado, oliiviöljy, kookosöljy, kalanmaksaöljy ja tietyt pähkinät ym)
-D-vitamiinia reilusti
-Probiootit
Tietenkin rasvailu (eri rasvat) ja sukkien käsiin laittaminen yöksi, jotka tuntuivat mielestäni lähinnä oireiden hoitamiselta, ei syyn poistamiselta. 

Toistuvasti kuulin lääkäreiltä että syytä atooppiseen ihottumaan ei ole. Lumiukkorasvausta, tarpeen tullen 1% kortisonivoidetta ja hanskat (sukat) käteen yöksi, jotta ei pääse raapimaan olivat tavallisimmat vinkit meille. Onneksi en uskonut, vaikka välillä tekikin mieli.

Maaliskuussa (kaksi viikkoa ennen kolmannen syntymää) lapsi pääsi käymään Kolibrissa Rauli Mäkelän vastaanotolla. Lapselle määrättiin paljon vitamiineja. Kahden päivän päästä vitamiinien aloituksesta öiset raapimiset loppuivat ja sukat voitiin jättää pois käytöstä. Emme myöskään sen koommin ole heräilleet yöllisiin raapimiskohtauksiin tai vaihdelleet verisiä lakanoita raapimisten jälkeen. Kuukauden vitamiinikuurin jälkeen lapsen ranteiden ihottumat olivat täysin parantuneet. 

Ennen toista käyntikertaa lapsi söi vitamiinien lisäksi probiootteja ja ennen seuraavaa käynti kertaa kävimme verikokeissa, joista selviää mahdolliset imeytymishäiriöt. Lapsen syömiä vitamiineja saa vain Yliopiston Apteekista reseptillä, vaikka ne ovatkin "vain" vitamiineja. Meillä kunnan lääkäri on määrännyt vitamiineja pyynnöstäni.

Rauli Mäkelän vastaanotolle oli pitkä jono ja nykyisin hän on eläkkeellä. Sama lääkäri on myös tehnyt erään tuntemani henkilön pahan nivelreuman täysin oireettomaksi ruokavalion avulla. Täällä on juttu reumasairauksien hoidosta luonnonmukaisesti.

Toivon että kukaan ei tyydy atooppisen ihottuman kohdalla vastaukseen että sille ei ole syytä. Aina on jokin syy!

Tässä on vitamiinit mitä meille määrättiin. Huomioithan että toiselle henkilölle vitamiinit voivat olla toiset. Tämä sama resepti tosin päti myös meidän neljännen lapsen kohdalla, kun kyselin Raulilta ohjeita atooppiseen ihottumaan.

Tässä on lista vitamiineistä, jotka kävivät Mäkelän mukaan 2-vuotiaan ja 4-vuotiaan lapsen atooppisen ihottuman hoitoon.

-3ml Lysi Omega 3 Lemon kalaöljyä (DHA ja EPA suhde oikea)
-2kpl Devisol D3
-2 kapselia nimetöntä reseptillä saatava "ihmevitamiinia" sisältää:
(tämä on kirjoitettu suoraan purkin kyljestä) 

  • Cyanocobalamin 1mikrog
  • Biotin 15 mikrog
  • Acid.fol 30mikrog
  • Thiamin.hydrochlorid 1,5mg
  • Pyridoxin.hydrochlorid 2,0mg
  • Calc.pantothen 5,5mg
  • Nicotinamid 10mg
  • Riboflavin 1,3mg
  • Natr.selenis pentahyrd. 97,4mikrog (respond. Se6+30mikrog)
  • Zinc.oxid 8,7mg
  • a-Tocopherol.acet 10mg
  • Acid.ascorb 50mg
  • Cellulos.microcrist, Gelatin, Silic.dioxid
     -Pakkauksen ohjeen mukaan probiootteja
    -Sokeria sisältävät tuotteet vain juhlahetkinä, ei jokapäiväisenä herkkuna (huom! Piilosokeri).

    Esimerkiksi perus Multivitoissa on (suluissa "ihmevitamiinin" vastaavat):
    • syanokobalamiiniä (B12) 3µg (1mg)
    • Biotiiniä 30µg (15mg)
    • Foolihappoa 100-500 µg (30mg)
    • Tiamiini 1-5mg (1,5mg)
    • Pyridoxiini 1-5mg (2,0mg)
    • Pantoteenihappo 3-6mg (5,5mg)
    • Nikotiiniamidi 0mg (10mg)
    • Riboflaviini 1-5mg (1,3mg)
    • -??
    • sinkkioksidi 10mg(?) (8,7mg)
    • tokoferyyliasetaatti 0mg (10mg)
    • Askorbiinihappo (C-vitamiini) 50-120mg (50mg)
    • Muut aineet

      En ota vastuuta suomennoksista ja lukujen oikeellisuudesta... jokainen tarkistakoot itse.

    Vitamiineja ei ole tarvinnut syödä nyt viiteen vuoteen. Annan silloin tällöin kuurin vitamiineja, jos näyttää että iho menee kuivaksi.

    Täällä on varsin hyvä artikkeli "Atooppisen ihon luonnollinen hoito", joka kannattaa myöskin lukea. Monet ovat suositelleet myös Laitisen kehittelemää ruokasooda ja perusrasvan yhdistelmää. Suosittelen kokeilemaan tätä sotkua ensin omaan ihoon ja vasta sitten miettimään laittaako sitä lapsen ihottumiin. Se kirvelee. Paljon.
    Jotkut ovat saaneet apua atooppiseen ihoon homeopaateista. Meilläkin olisi marssittu homeopaatin juttusille seuraavaksi. Lähipiirillä ei ollut suositella hyviä homeopaatteja, mutta kyseistä lääkäriä kehuttiin, joten valintamme oli selvä.

    Lopuksi haluan sanoa että nämä vitamiinit auttoivat kahta meidän lasta. Eri ikäisellä/kokoisella ihmisellä voi olla eri määrä mitä pitäisi syödä. En itse asiassa tiedä muuta kuin että nämä auttoivat. En tiedä auttavatko kaikille, mutta kuulisin mielelläni kokemuksia hyviksi havaituista atooppisen ihon hoitokeinoista. Ehkäpä niistä olisi hyötyä muillekin!

    Vanha kansa käytti ihottumien hoitoon myös muurahaissalvaa.

    Kommentit

    Tämän blogin suosituimmat tekstit

    Mitä on muurahaissalva?

    Mitä tapahtuu kalevalaisessa jäsenkorjauksessa?

    Näin teet kovaa juustoa maidosta