Tee itse muurahaissalvaa

 Vanha kansa tiesi muurahaishapon tehon. He lapioivat muurahaispesän saaviin ja laittoivat kuumaa vettä perään. Muurahaishappo liukeni veteen, johon kivuista kärsivä meni sekaan. Muurahaissalvaa on käytetty erilaisten reumasairauksien (esimerkiksi nivelreuman ja nivelpsoriasiksen), tulehdusten, kiputilojen ja ihottumien (esimerkiksi atooppisen ihottuman ja jalkasienen) hoitoon.


Nykyään jäsenkorjaajat ovat todenneet muurahaisten tehon samojen oireiden hoidossa. Muurahaissalvaa voi tehdä itsekin, tarvitaan vain viinapullo, muurahaispesä ja perusrasvaa.

Viinapullo viedään muurahaispesään ja odotetaan että se täyttyy noin puolilleen. Muurahaiset ovat todella persoja viinalle ja menevät pulloon itsekseen. Pullon täyttyminen kestää noin kaksi päivää - kaksi viikkoa riippuen säästä, muurahaispesän koosta ja aktiivisuudesta. Kannattaa siis valita aurinkoinen, lämmin sää, muuten viina ehtii haihtua pullosta.

Kun pullo on noin puolillaan muurahaisia suljetaan se ja laitetaan jääkaappiin tai kellariin kahdeksi-viideksi kuukaudeksi.

Sen jälkeen kaivetaan pullo esiin, neste siivilöidään, jonka jälkeen se sekoitetaan pieni tilkka kerrallaan perusrasvan joukkoon.

Huomioithan että otettuasi muurahaisia kerran pesästä pitää pesän antaa levätä vähintään vuosi välissä ennen seuraavaa kertaa, jotta muurahaispesä selviää. Muurahaiset ovat erittäin tärkeä osa ekosysteemiä! Muurahaisten kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin.

Myös joidenkin tulkintojen mukaan on syytä ottaa huomioon eläinsuojelulaki kohta 3. Oman havaintoni mukaan muurahaiset kumminkin tainnuttuvat hetimmiten pulloon mentyään.

Yhä nykyäänkin apteekissa myydään muurahaishappoon perustuvaa lääkettä, jota käytetään syylien poistoon. Muurahaishapon määrä on syylienpoistoon tarkoitetussa lääkkeessä huomattavasti suurempi kuin muurahaissalvassa.

Lue lisää muurahaissalvan tehosta täältä.

Muurahaisia vahingoittamatonta salvaa voi myös ostaa verkkokaupastani.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä on muurahaissalva?

Mitä tapahtuu kalevalaisessa jäsenkorjauksessa?

Perinnesalvojen tarina